perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän pizza Finlandia

Monella suomalaisella pizzerialla on valikoimissaan pizza, joka kulkee nimellä Finlandia, ja tänään ajattelin itsenäisyyspäivän kunniaksi tehdä Finlandiasta oman tulkintani. :) Halusin ehdottomasti käyttää jotain todella tyypillistä suomalaista täytteenä, ja päädyin lopulta kokeilemaan, miten leipäjuusto sopisi pizzaan. Lopputuloksen voin paljastaa jo tässä vaiheessa: hyvinhän se sopi, jopa paljon paremmin, kuin olisin osannut kuvitella, joten rohkeasti vaan kokeilemaan. :D Läheskään aina nämä uusien ideoiden kokeilut eivät pääty näin maukkaaseen lopputulokseen, vaan toisinaan joutuu myöntämään tappionsa ja toteamaan, että kokeilu ei toiminut, mutta tämän päiväiseen olin todella tyytyväinen. :)

En osannut mitenkään kuvitella tomaattikastiketta leipäjuuston kanssa samalle lautaselle, joten tein pizzasta suosiolla valkoisen. Tähän mennessä tämän blogin puitteissa tekemäni valkoiset pizzat ovat olleet ilman minkäänlaista soosia, mutta tähän päädyin laittamaan creme fraîchea. Tämä ei ole aivan tavatonta, sillä Italiassa kermaa käytetään jonkin verran valkoisten pizzojen kastikkeena. Italialainen kerma on paljon paksumpaa kuin suomalainen, joten suosittelisin tällä kertaa käyttämään tuota creme fraîchea sen sijaisena - pastassahan asialla ei ole niin väliä, mutten usko, että pizzan päällysteeksi ei sovi kovin hyvin kovin nestemäinen kerma. ;)

Leipäjuuston ja creme fraîchen lisäksi pizzassa on päällysteenä vain mozzarellaa ja ripaus mustapippuria. Valmistus on todella yksinkertaista: creme fraîche levitetään pizzapohjalle, päälle ripotellaan hiukan mustapippuria ja laitetaan mozzarellan palat ja leipäjuustosiivut. Tämän jälkeen pizzaa paistetaan unissa 275 asteessa, kunnes sekä reunat että juusto ovat saaneet väriä. Lisää Suomi-ilmettä saat pienillä Suomen lipuilla. :)



 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti