keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Uskomattoman nopea antipasto: bresaola con rucola

Olen palannut monen (n. 13) vuoden kasvissyönnin jälkeen sekasyöjäksi ja huomannut jo olevani vakavasti koukussa muutamaan liha- ja kalatuotteeseen. 

Näistä yksi on satumaisen ihana bresaola. Parman kinkku lienee kaikille jo tuttu, sitähän on jo vuosia Suomessakin saanut vaikka mistä, meillä ainakin naapurissa olevasta lähikaupastakin. Bresaola sen sijaan on täällä vielä melko tuntematon, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Bresaola on Parman kinkun tapaan ilmakuivattua, ohuen ohuena myytävää naudan lihaa, tosin tehdään sitä kuulemma hevosen ja kauriinkin lihasta. Itselläni on kokemusta vain ensimmäisestä, muun tyyppistä bresaolaa en siis osaa omasta kokemuksesta suositella. 

Bresaolaa tuotetaan Lombardiassa ja muualla pohjois-Italiassa, mutta toki sitä myydään muuallakin päin Italiaa.

Aivan viime aikoina on Suomessakin saatavuus parantunut: ennen löysin kyseistä tuotetta vain Stockmann Herkusta, sen jälkeen aika ajoin (ainakin joulun aikaan) joistakin Lidl:eistä, mutta muutaman kuukauden ajan se on kuulunut myös Pirkka Parhaat -sarjaan, joten K-ryhmän kaupoista ainakin bresaolaa on ympäri vuoden saatavilla. 

Bresaolasta valmistuu aivan käden käänteessä tämä uskomattoman ihana alkupala:

Ainekset

1-2 pkt bresaolaa
pussi rucolaa 
(parmesaania tai grana padanoa)
(sitruunamehua)

Valmistus

Jos käytät rucolaa, jota ei ole valmiiksi pesty, huuhtele se ja kuivaa huolella esim. salaattilingossa. 
Laita jokaisen bresaola-viipaleen päälle pieni nippu rucolaa ja kääri rullaksi. Asettele rullat vieri viereen tarjoilulautaselle saumapuoli alaspäin. 
Itse pidän bresaolarullista eniten ihan näin, mutta halutessasi voit kääriä niiden sisälle myös parmesaanilastuja ja/tai pirskotella pinnalle sitruunamehua.


2 kommenttia:

  1. No niin, tervetuloa lihansyöjien joukkoon :)Kyllä nyt ruokalista laajenee. Kivan tuntuinen resepti ja nopea tehdä. Toivottavasti saadaan pian maistaa ;) Kiva, että Suomeenkin tulee pikkuhiljaa noita italialaisia herkkuja :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :D Kyllä tosiaan laajenee, vaikka aika laaja se ainakin italialaisen keittiön osalta oli jo aiemminkin. :D Aivan varmasti saatte pian maistaa. ;) Ja todellakin ihanaa, että italialaisia herkkuja saa Suomesta jo kohtalaisen hyvin. Vähän lisää kaipailisin erilaisia italialaisia juustoja...

    VastaaPoista