perjantai 2. lokakuuta 2015

Helppo arkiragù

Aina ei vain ole aikaa haudutella pastakastiketta paria tuntia liedellä. Ei, vaikka kuinka mieli tekisi keittiössä puuhastella vaikka koko päivä. Ei, vaikka miten kaiholla kaipaisi spagetilleen juuri sitä maailman täydellisintä soosia. 

Onneksi pikaratkaisujakin on ja nekin saattavat olla kaikenlisäksi todella maukkaita. :)

Tässä seuraa pikainen ragù, jonka valmistin tagliatellen kaveriksi eilen illalla kotiuduttuani töistä hiukan ennen yhdeksää uskomattoman nälän kurniessa vatsassa ja väsymyksen jo vähän painaessa - eipä siis tullut mielenkään aloitella mitään kovin vaativaa kokkailua enää siihen hätään. ;) 

Kätevä resepti siitäkin, että tähän voi huoletta käyttää kaikenlaisia jääkaapista löytyviä jämiä: itse päädyin raastamaan joukkoon lopun pienestä kurpitsasta, jota olin muutama päivä aiemmin käyttänyt kurpitsa-sipuli -focacciaan ja nakkaamaan pannulle myös yhden jo vähän nahistuneen tomaatin ja kourallisen samoin freeseimmät päivänsä nähneitä kirsikkatomaatteja. 

Aivan yhtä hyvin joukkoon olisi voinut raastaa kesäkurpitsaa, vaikkapa pari (nahistunuttakin) porkkanaa, suikaloida ohueksi paprikaa...Mitä nyt kotoa sattuu löytymään, ja minkä olisi piakkoin syytä päästä käyttöön. :) 

Vihannekset tuovat kastikkeeseen reilusti mehevyyttä ja makua ja tietenkin tekevät siitä aavistuksen kevyemmän ja terveellisemmän. Raastettuna ne sulautuvat joukkoon niin helposti, että kelpaa varmasti lapsillekin. :)

Laitan tähän reseptin juuri sellaisena kuin sen tein, mutta varioi sen mukaan, mistä satut pitämään ja mitä jääkaapistasi löytyy. 

Ainekset

400 g naudan jauhelihaa
1 pienehkö sipuli
2 rkl oliiviöljyä
n. 150 g kurpitsaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 tomaatti 
iso kourallinen neljäsosiksi leikattuja kirsikkatomaatteja
suolaa
jauhettua mustapippuria
sokeria
 +
kastikkeen kanssa tarjoiltavaksi tagliatelleä tai spaghettia

Valmistus

Hienonna sipuli ja kuullota silppua oliiviöljyssä isolla pannulla. Raasta joukkoon kurpitsa ja kuullota kevyesti. Sipuli ja kurpitsa eivät saa ruskistua, lisää tarvittaessa pieni tilkka vettä. 

Lisää joukkoon jauheliha ja paista kypsäksi - älä kuitenkaan ruskista. Pilko joukkoon tomaatti ja kirsikkatomaatit ja kaada sekaan vielä tomaattimurska. Notkista tarvittaessa vedellä. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla ja lisää ripaus sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta. 

Sekoita ja jätä hautumaan kannen alle matalalla lämmöllä 10-15 minuutiksi - jos ehdit, hiukan kauemmaksikin. 

Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Tarjoile halutessasi raastetun parmesaanin, granan tai pecorinon kera. 


AURINKOISTA VIIKONLOPPUA! :)

2 kommenttia:

  1. Kiva pikaruoka. Ihmeellistä vain, että italialaisesta keittiöstä sellaisen ruuan ohje löytyy :-)) Mukavaa viikonloppua kaikille :-D

    VastaaPoista
  2. Tälle ihmeelle löytyy looginen selitys: tämä versio on oma pikainen sovellukseni italialaisesta klassikosta! :D
    Kiitos sitä samaa! :)

    VastaaPoista