lauantai 8. helmikuuta 2014

Torta tiramisù - tiramisukakku

Ciao a tutti eli heippa kaikille! :) ...pitkästä aikaa!

Vuosi lähti blogini suhteen todella surkeasti käyntiin kun tietokoneestani hajosi kovalevy enkä päässyt päivityksiä tekemään.

Nyt on kuitenkin tietokoneongelmat ratkaistu, ja jatketaan siitä mihin jäätiin, sillä blogia en suinkaan ole unohtanut. Päivitettäviä reseptejä on kertynyt ihan kivasti sekä ajalta ennen kovalevyn hajoamista (onneksi kaikki koneella olevat kuvat saatiin talteen - en tyhmyyksissäni ollut tallentenut niitä muualle, mutta virheistä oppii...), että siltä ajalta, kun kone oli korjattavana.

Tähän ihka ensimmäiseen päivitykseen blogihiljaisuuden jälkeen ajattelin laittaa tämän vuoden toistaiseksi hienoimman saavutukseni keittiössä: tiramisukakun. :) Ohje on oma sovellukseni, mutta idean olen saanut italialaisista ruokablogeista, jossa silloin tällöin olen tämäntyyppisiin törmännyt.

Kakku on todella helppo ja nopea valmistaa, koska se ei vaadi varsinaista leipomista, mutta se on kuitenkin aika näyttävä sekä jälkiruokana että kahvipöydässä, joten voin suositella. Makukin on ihastuttava sikäli kun tiramisusta tykkää. :)

Lopputulos näytti tältä:




Ainekset

Paketti savoiardi -keksejä
Jäähdytettyä espressoa (tai halutessasi tavallista suodatinkahvia), johon on lisätty maun mukaan sokeria
250 g mascarponea
kaksi kananmunaa
1 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
50 g valkoista suklaata
pitkän- tai suorakulman mallisia suklaakeksejä kakun reunojen koristeluun (tai savoiardeja)
pätkä koristenauhaa pitämään kakku koossa

Valmistus

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sulata 50 g tummaa suklaata vesihauteessa tai mikrossa ja kaada vuoan pohjalla. Levitä tasaiseksi, ohueksi kerrokseksi ja laita reunoja vasten, suklaaseen pystyyn keksejä tiiviisti vieri viereen. Anna suklaan jähmettyä.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää keltuaisiin sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Sekoita jälkimmäiseen mascarpone, ja lopuksi varovasti puuhaarukalla sekoittaen lisää valkuaisvaahto. 

Kasta nopeasti savoiardit yksitellen espressossa ja asettele ensimmäiseksi kerrokseksi vuokaan suklaan päälle. Tee toinen kerros mascarpone-kananmuna -vaahdosta. Jatka näin, kunnes vuoka on täynnä. Rouhi pinnalle koristeeksi valkosuklaa ja loppu tummasta suklaasta. Anna levätä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua. Poista vuoasta ja sido koristenauha kakun ympärille auttamaan sitä pysymään koossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti