sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Herkkuja Napolista: panuozzo ja torta caprese

Heippa taas pitkästä aikaa! :) 


Joululoma venyi täällä blogissa vähän pitkän puoleiseksi, vaikka todellisuudessahan arkisen aherruksen pariin on palattu jo noin kuukausi sitten...

Osan lomasta vietimme pitkästä aikaa Italiassa, suurin osa ajasta kului rattoisasti suosikkikaupungissamme Napolissa, jossa meitä helli enimmän osan aikaa ihana aurinko ja keväisen lämmin ilma.

Hyvin tuli myös syötyä, se on sanomattakin selvä Italiasta ja varsinkin Napolista kun puhutaan. :D 
Napolin alueen keittiö on aina miellyttänyt kovasti - pizzaa ei tarvinne edes erikseen mainita, mutta totta kai siellä muutakin syödään. 

Tämän alueen ruoka on usein paistettua ja siispä varsin tuhtia, mutta toisaalta ihania välimerellisiä kasviksia käytetään runsaasti, joten se ehkä auttaa vähän asiaa. ;) 

Eilen tein lauantai-illan kunniaksi kahta campanialaisen keittiön lempiherkkuani: pizzan sukulaista panuozzoa ja Caprin saaren suklaista torta capresea.

Ei sillä, että usein voisin väittää, ettei pizza maistuisi, mutta onhan se vaihteeksi kivaa tehdä muutakin. :) Panuozzo on siis samantyylinen, mutta kuitenkin erilainen.

Taikina on sama, kuin pizzassa: ero on siinä, että pohjaa ei leivota pyöreäksi, vaan pitkän malliseksi ja se paistetaan pelkältään, ilman mitään täytteitä. 

Paistamisen jälkeen pohja leikataan halki ja täytetään mieluisilla täytteillä, joiksi soveltuvat vaikka caprilaiseen tapaan mozzarella, tomaatti ja basilika tai lihan ystäville perunat ja tuoremakkara.

Itse täytin panuozzot oliiviöljyssä paistetuilla ranskalaisilla (öljyssä paistaminen tekee niistä meheviä ja juuri oliiviöljy antaa niille vastustamattoman maun), mozzarellalla ja salaatinlehdillä. Taivaallista! 

Panuozzon valmistuksessa oleellista on, että täyttämisen jälkeen leivät laitetaan vielä aivan hetkeksi takaisin uuniin, jotta mozzarella alkaa vähän sulaa. Salaattikin voi aivan hyvin mennä uunin kautta, mutta parisen minuuttia on todella riittävä aika uunissa. :) 

Pizzeriassa tällaisen saa kokonaisena eteensä, joten periaatteessa se on yhden annos, mutta sen verran raskasta purtavaa tämä on, että sainoisinpa, että puolikas per syöjä riittää hyvin. 

Alla olevan reseptin taikinasta tulee kaksi panuozzoa, mikä siis mielestäni riittää loistavasti neljälle (varsinkin, jos on tarkoitus päättää ateria suklaakakulla!). 

PANUOZZO

2 dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
ripaus suolaa
(loraus oliiviöljyä)
5 dl (durum)vehnäjauhoja (mahdollisesti hiukan reilu; lisää jauhoja vähitellen ja varovasti tarpeen mukaan)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen, suolattuun veteen. Sekoita joukkoon tässä vaiheessa öljy, jos aiot sitä käyttää ja sen jälkeen jauhot. Sekoita huolella ja vaivaa muutama minuutti. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Leivo kahdeksi pitkänmalliseksi pohjaksi. Paista uunissa 300 asteessa muutamia minuutteja, parhaan lopputuloksen saamiseksi älä kurkkaa välillä uuniin luukkua avaten.
Leikkaa halki ja täytä valitsemillasi täytteillä, esim. mozzarellalla, tomaatilla ja basilikalla caprilaiseen tapaan tai tuoremakkaralla ja perunoilla, ranskalaisilla ja scamorza-juustolla…vain mielikuvitus on rajana. Täyttämisen jälkeen käytä vielä nopeasti uunissa ja tarjoile. 


Torta caprese puolestaan muistuttaa kovasti mud cakea niin maultaan kuin rakenteeltaankin (ihastuttavan mehevä ja kostea siis!). Jauhoja siihen ei tule lainkaan, joten se sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Sen tekeminen on todella helppoa ja nopeaa ja sanoisinpa, että se on kakku, jonka tekemisessä ei voi epäonnistua. 

Erityisen näyttävän aterian päättäjän capresesta tekee tomusokeri, jolla kakku on tapana koristella. Itse löysin netistä kivan "muotin", jota käytin koristelussa apuna. :)

TORTA CAPRESE

200 g voita
250 g mantelijauhetta
reilu 3dl sokeria
150 g tummaa suklaata
reilu ½ dl tummaa kaakaojauhetta
5 kananmunaa
tomusokeria

Sulata vesihauteessa suklaa ja voi ja kaada ne kulhoon. Ripottele joukkoon sokeri ja kaakaojauhe ja sekoita huolella. Lisää vielä mantelijauhe ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi munat yksi kerrallaan ja sekoita voimakkaasti.
Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 180 asteessa n. 40 min., kokeile tikulla ennen kuin poistat uunista!
Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.


Lähiaikoina tulossa pari muutakin napolilaista reseptiä, joten palaathan pian! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti