sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Upea antipasto tai helppo ja maukas pikkusuolainen: persimon-Aurajuustobruschetat

Todella helppo ja aivan hurmaava alkupala tai runsaan salaatin kanssa tarjottava pikkusuolainen iltapala - nämä kauniin väriset ja hedelmäiset bruschetat sopivat moneen. Kokeile vaikka pyhäinpäiväaterian aloittajana - persimonin pirtsakan oranssin värin vuoksi nämä sointuvat mainiosti vaikka kurpitsapohjaiselle aterialle. 

Persimonien ihana makeus ja Aurajuuston suolaisuus muodostavat täydellisen, lähes tainnuttavan ihastuttavan liiton. Seuraksi sopii raikkaan hedelmäinen, pirskahteleva italialainen valkoviini. Itselläni oli venetolainen, ihanan hapokas ja omenainen kupliva luomuviini Il Sole Garganella 2015. Yhdistelmä osoittautui sen verran hyväksi, että ensimmäistä kertaa sitten blogin historian päädyin myös ruokaani yhdistämän viinin mainitsemaan. ;) 

Tarvitset: 

maalaisleipää viipaleina
1 pussi Auramurua
3-4 kypsää persimonia
muutama tuoreen timjamin oksa 

Valmistus: 

Paahda leivät uunissa 200 asteessa rapsakoiksi. Ota uunista, ja ripottele päälle Auramurua. Laita n. 5 minuutiksi takaisin uuniin ja kuori ja viipaloi sillä välin persimonit. Lisää persimoniviipaleet leiville ja viimeistele tuoreella timjamilla. Tarjoile. 


2 kommenttia:

  1. Taatusti ihana liitto! Pitääkin noita kokeilla. Persimoni sopii yllättävän hyvin juustotarjottimelle. Itse olen kokeillut sitä pecorino romanon kanssa. Sekin on tosi suolainen juusto, joten tuo makea persimoni muodosti sen kanssa ihanan liiton.
    Hyvää lumipyrypäivää :-)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, tämä on parhaiden joukossa viime aikoina toteuttamistani resepteistä. :) Pitääkin munkin kokeilla persimonia pecorino romanon parina, sopii epäilemättä hyvin. :)

    VastaaPoista