tiistai 17. toukokuuta 2016

Keväinen härkäpapuspaghetti

Härkäpavut kuuluvat Italian kevääseen. Ehkä vähän samaan tyyliin, kuin herneet Suomen kesään - tuoreeltaankin härkäpapuja nimittäin napostellaan, esimerkiksi pecorino-juuston kera. 

Suomesta saa härkäpapuja todella heikosti - eipä juurikaan tule mieleen, mistä varsinkaan tuoreita lähtisi hakemaan. Harmi sikäli, että härkäpapu on loistava ja terveellinen proteiinin lähde ja se sopii erinomaisesti Suomessa viljeltäväksi. Käsittääkseni aiemmin härkäpapu on ollut varsin merkittävä viljelykasvi Suomessa, mutta nykyään moni ei taida olla sitä edes maistanut. 

Niin tai näin, olin tohkeissani, kun taannoin törmäsin kauppareissulla Bonduellin uutuuteen, tölkki-härkäpapuihin. Tuore on tuore, mutta kyllä tuo säilykekin asiansa ajoi. Se on myös valmis käytettäväksi sellaisenaan, joten liotuksia tai keittelyitä ei tarvita. Ostin kokeiluun pari tölkkiä ja toisesta syntyi eilen illalla täysjyväspaghetin kera nopea ja helppo mutta maukas illallinen.

Ainekset kahdelle-kolmelle:

1 tlk härkäpapuja
150 g creme fraîchea
1 pieni salottisipuli
ekstraneitsytoliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
160-240 g (täysjyvä)spaghettia (tai muuta haluamaasi pastaa) 

Valmistus:

1. Laita suolattu vesi kiehumaan spaghetille korkeaan kattilaan. 
2. Veden kiehumista odotellessasi valmista kastike: huuhtele ja valuta härkäpavut huolella ja hienonna salottisipuli. 
3. Kuumenna oliiviöljyä pannulla miedolla lämmöllä ja kuullota sipulisilppu. Varo ruskistamasta. 
4. Lisää härkäpavut ja creme fraîch, sekoita, ja anna kiehahtaa miedolla lämmöllä. 
5. Mausta sitruunamehulla ja maun mukaan suolalla ja pippurilla. 
6. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota varmuuden vuoksi hiukan keitinvettä talteen. 
7. Lisää valutettu spaghetti pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita. Lisää
tarvittaessa pastan keitinvettä, jos kastiketta tarvitsee notkistaa.

8. Tee annokset ja tarjoile välittömästi. 


2 kommenttia:

  1. Tykkään niin kovin kaikista pavuista, joten tämä olisi varmaan spagetti minun makuun!

    VastaaPoista
  2. Uskon, että pitäisit kyllä! :) Kaiken lisäksi tämä on aivan äärettömän helppo ja nopea toteuttaa. Ainut ongelma on juurikin tuo härkäpapujen saatavuus: noita Bonduellin tölkkihärkäpapuja olen onnistunut toistaiseksi löytämään vain Skanssin Cittarista, edes Kupittaalta ei ainakaan viimeeksi löytynyt, kun etsin.

    VastaaPoista