sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Crostata all'albicocca - aprikoosipiirakka

Juhlava, kiireinen, iloinen ja ohjelmarikas viikonloppu takana. :) Perjantaisen itsenäisyyspäivän lisäksi juhlistimme perheessämme tänään italialaista juhlapyhää nimeltään Immacolata concezione, synnittömän sikiämisen päivä. Se on aina joulukuun kahdeksas päivä, ja italialaisen perinteen mukaan joulunaika alkaa silloin, ja myöskin koti puetaan juhla-asuun: koristellaan joulukuusi, rakennetaan jouluseimi, laitetaan valot ja muut koristeet.

Meilläkin oli tänään todella hauska päivä kun koko perheen voimin laitoimme kotia joulukuntoon ja eilen olin jo leiponut täksi päiväksi ihanan aprikoosipiirakan, jota nautimme aamiaiseksi. Tällaiset crostata -nimiset piiraat (pohja tehty murotaikinasta) ovat Italiassa todella yleisiä, niitä saa kaupoistakin valmiina, ja niitä tosiaan syödään aamiaisella tai ehkä välipalaksi. Muitakin täytevaihtoehtoja toki on kuin aprikoosi: nutella on todella yleinen ja myös esim. kirsikka ja sitruunakreemi.

Tämä piirakka on todella helppo ja nopea tehdä (varsinkin, jos tekee valmiista murotaikinasta, kuten itse yleensä teen), eikä siinä oikeastaan voi epäonnistua, ei ainakaan valmiin taikinan tapauksessa. :)

Aineksiin kuuluvat ainoastaan paketti murotaikinaa ja purkki aprikoosihilloa (tai muuta hilloa tai nutellaa). Murotaikinan annetaan sulaa huoneenlämmössä, jonka jälkeen se kaulitaan ohueksi leivinpaperin päällä. Taikina siirretään papereineen päivineen piirakkavuokaan ja sille levitetään purkillinen hilloa. Ylijääneestä taikinasta tehdään "koristeraidat" kuvan osoittamalla tavalla, jonka jälkeen piirakkaa paistetaan uunissa 180 asteessa n. 30 minuuttia.

Piirakan annetaan jäähtyä ja se tarjotaan huoneenlämpöisenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti