perjantai 30. lokakuuta 2015

Lasagne napoletane con polpettine - napolilainen lihapullalasagne

Tässäpä minun ehdotukseni pyhäinpäivä-viikonlopun kokkailuun - napolilainen lihapullalasagne; kyllä, luit oikein: lasagne, jossa on lihapullia joukossa. :) 

Perinteisen tavan mukaan kyseessä on karnevaaliajan herkku, mutta sopii tämä muulloinkin tehtäväksi ja varsinkin syötäväksi. 

Resepti ei ole vaikea, mutta sisältää useita eri vaiheita ja vie siten jonkin verran aikaa. Aivan omiaan siis vapaapäivään, joka todennäköisesti tulee kotona (hellan ääressä) vietettyä, kun ei kauppoihinkaan pääse pyörimään. ;) 

Tämä lasagne on sen verran tuhti, ettei välttämättä seurakseen juuri muuta kaipaa - korkeintaan pienen ruokahalua herättävän antipaston ja tietysti juhlan kunniaksi jonkin kivan jälkkärin. :)

Resepti on tarkoituksella tuhti - laskiaistiistaina pitää varautua syömällä tuhdisti, sillä seuraavasta päivästä, tuhkakeskiviikosta, alkaa katolisissa maissa pääsiäiseen asti kestävä paasto - mutta toki sitä voi halutessaan keventää paistamalla lihapullat uunissa friteeraamisen sijaan. Hyvää (ja täyttävää) tulee silti, voin vakuuttaa. :) 


TARVITSET:

500 g naudanjauhelihaa
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
n. 1 dl parmesaaniraastetta
suolaa
mustapippuria
reilusti paistoöljyä (esim. rypsiöljyä)

1 iso sipuli mahdollisimman pieneksi hienonnettuna
n. ½ dl oliiviöljyä
n. 1,5 l paseerattua tomaattia 
suolaa maun mukaan
ripaus sokeria

2 prk ricottaa
suolaa
mustapippuria
3 palloa mozzarellaa

 lasagnelevyjä
raastettua parmesaania päälle ripoteltavaksi
(halutessasi myös salamin paloja ja keitettyjä kananmuna siivuina tai lohkoina)

 VALMISTUS

1. Kuullota paistinpannulla sipuli pehmeäksi ja kevyesti kullankeltaiseksi - älä ruskista. Lisää sokeri, suola ja paseerattu tomaatti. Sekoita ja jätä kastike hautumaan miedolla lämmöllä sillä välin, kun valmistat lihapullat. Älä anna keittyä liiaksi kokoon.

2. Sekoita jauheliha, kananmunat, korppujauhot, parmesaaniraaste, suola ja pippuri tasaiseksi taikinaksi ja pyörittele siitä pikkuruisia lihapullia, joiden säde on max. 3 cm. Friteeraa uppoöljyssä korkeareunaisessa pannussa, kunnes kunnes ne ovat saaneet väriä kauttaaltaan. Nosta reikäkauhalla talouspaperilla vuorattuun astiaan imeyttämään ylimääräiset öljyt pois.

3. Pilko mozzarellat pieniksi paloiksi. Sekoita erillisessä astiassa ricottaan suola ja pippuri ja valmistamaasi tomaattikastiketta kauhallinen kerrallaan niin, että ricotta notkistuu ja saa hennon vaaleanpunaisen värin.

4. Peitä uunivuoan pohja tomaattikastikkeella. Laita kastikkeen päälle lasagnelevyjä mahdollisimman tiiviisti - ei kuitenkaan päällekkäin. Lisää lasagnelevyjen päälle n. puolet ricotasta, mozzarellasta ja lihapullista ja lisäksi n. 1/3 jäljellä olevasta tomaattikastikkeesta.

5. Laita toinen kerros lasagnelevyjä ja ja niiden päälle loput ricotat, mozzarella ja lihapullat ja puolet jäljellä olevasta kastikkeesta.

6. Lisää kolmas kerros lasagnelevyjä ja peitä ne jäljellä olevalla tomaattikastikkeella reunoja myöten. Ripottele päälle kerros parmesaania.

7. Paista uunissa 180 asteessa n. 35 minuuttia. Jos lasagne alkaa tummua päältä liikaa, peitä vuoka foliolla.

8. Anna valmiin lasagnen tekeytyä n. 10 min. ennen tarjoilua.





HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄ-VIIKONLOPPUA! :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen lasage. Jännää, miten lihapullat sopivat joka paikkaan ja jännää, että noita lihapullia tehdään monessa maassa, vaikka ne tuntuisivat olevan niiiiin suomalaisia tai no niin ruotsalaisia :-D Hyvää Pyhäinpäivä-viikonloppua teillekin :-D

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä kieltämättä jännä resepti, ehkä vähän eksoottinenkin. :D
    Lihapullia tunnutaan tosiaan syötävän tosi monessa maassa, jokaisessa vaan vähän omaan tyyliin valmistettuna. :) Missä tehdään lihapullista mausteisia, missä käytetään taikinan joukossa yrttejä, kuten minttua...
    Nämä reseptin lihapullat on pikkuruisia, niinkuin Italiassa monesti ja italialaiseen makumaailmaan viittaa tietty parmesaani taikinassa ja tomaattikastike. ;)
    Kiitos, hauskaa Halloweenia! :D

    VastaaPoista