Risotto al vino rosso - punaviinirisotto

Ihanaa, risottoaika on täällä taas!!! :) 

Kylmän vuodenajan suosikkiruokani taitaa olla risotto...ehkä sille eivät vedä vertaa edes uunipastat - kuten lasagne. ;) 

Syksyn ekat risotot ovat aina oikeita juhlahetkiä ja aina maku pääsee yllättämään - vielä parempaa, kuin saattoikaan muistaa!

Läpi syksyn ja talven risottoja tulee tehtyä sen verran, että kevään tullen tekee totisesti mieli jotain muuta - tässä luultavasti syy siihen, miksei blogistani vielä löydä tankoparsarisoton ohjetta. ;) 

Tässä helppo ja kätevä idea ylijääneiden punaviinitilkkojen parhaaseen mahdolliseen hyötykäyttöön. ;)

Nam, mikä mehevä syksyinen tuoksu, maku ja väri!

Tarvitset (kahdelle)

8 dl hyöryävän kuumaa kasvislientä

1,5 dl risottoriisiä (arborio, carnaroli)

1/2 lasia punaviiniä

1 pieni punasipuli hienoksi silpuksi pilkottuna

2 valkosipulinkynttä kokonaisena ja kuoripäällysteisenä

(1 rosmariinin oksa)

nokare voita

ekstraneitsytoliiviöljyä

hyppysellinen mustapippuria

parmesaania tai grana padanoa raasteena

Valmistus

Laita voi ja 2-3 rkl oliiviöljyä pannulle lämpenemään miedolla lämmöllä, jotta voi ei pala tai edes ruskistu. Lisää sipulisilppu, valkosipulinkynnet ja halutessasi rosmariinin oksa ja kuullota edellee miedolla lämmöllä, sillä ne eivät saa saada väriä. 

Lisää riisi ja kuullota koko ajan sekoitellen 1-2 min. Lisää punaviini ja höyrystä edelleen koko ajan sekoitellen. 

Ala lisätä kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan, kunnes kaikki liemi on käytetty. Lisää seuraava kauhallinen aina vasta kun edellinen on jo lähes kokonaan imeytynyt ja muista sekoittaa aivan koko ajan. 

Jätä risotto löysäksi, ota se tarpeeksi ajoissa liedeltä. Poista joukosta valkosipulinkynnet ja rosmariininoksa. Lisää mustapippuria maun mukaan ja kourallinen parmesaaniraastetta. Sekoita huolella joukkoon lieden jälkilämmöllä. 

Tee annokset (mieluiten kuumille lautasille), ripottele pinnalle hienoksi raastettua parmesaania maun mukaan ja tarjoile välittömästi, sillä risoton rakenne muuttuu nopeasti. 

Mistä kaikki alkoi & paras Italian tuliainen: tuorepizza

Nyt lokakuun alussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun lähdin Italiaan opiskelemaan.

Kyseisestä päivästä varsinkin tietyt hetket piirtyvät edelleen mieleeni selkeinä: se, kun istuin Fiumicinon lentokentällä palmun katveessa matkalaukkuni päällä opiskelukaupunkiini Perugiaan menevää bussia odotellen; se, kun bussi n.3 tunnin matkan jälkeen alkoi kavuta ylös kohti Perugian vanhaa kaupunkia ja miltä ensimmäinen silmäykseni tulevassa kotikaupungissani näytti. Erityisen hyvin muistan ensimmäisen illalliseni Perugiassa kaupungin maineikkaammassa (ja mielestäni parhaassa) pizzeriassa, Pizzeria Pompeissa.

Olin paikallisen ystävän seurassa ja hänen suosituksestaan söin Pizza Italian, joka oli kahdellakin tavalla erikoinen: se oli ns. pizza bianca, valkoinen pizza, eli tomaattikastiketta ei ollut ollenkaan ja sen lisäksi täytteet (puhvelin mozzarella, kirsikkatomaatit, basilikan lehdet) pizzan päällä olivat raakoja, lisätty vasta pizzan paiston jälkeen!

Valkoinen pizza ei ollut itselleni silloin enää aivan uusi juttu, sillä olin moiseen törmännyt jo paria vuotta aiemmin ollessani lyhyen ajan au-pairina Vicenzassa pohjois-Italiassa. Perheen isä toi yhtenä iltana pizzat kotiin ja oli valinnut minulle valkoisen pizzan, joka osoittautui herkulliseksi alkujärkytyksestä toivuttuani. ;) Olin todellakin aika järkyttynyt, sillä silloisessa maailmassani pizzoissa ja toki myös lasagneissa totta totisesti oli tomaattikastiketta! Enpä olisi silloin vielä arvannut, että jonain päivänä suosikkini niin pizzoissa kuin lasagneissakin ovat valkoisia...

Nythän Suomessakin jo valkoinen pizza ja myös jonkin verran tuorepizza alkavat olla melko tuttuja ja ohjeita kyllä löytyy niin lehdistä kuin blogeistakin, mutta tuolloin kymmenen vuotta sitten siis pizza, johon täytteet (tai ainakin osa niistä, sillä osa on hyvinkin saattanut käydä uunin kautta) lisätään uunista oton jälkeen, oli kyllä itselleni aivan vieras tuttavuus.

Ihastuin kuitenkin oitis ja päädyin ottamaan ehkäpä jopa useimmiten juuri tuorepizzaa. Suosikikseni muodostui valkoinen pizza, jossa on uunin kautta käynyttä mozzarellaa ja päällä tuoreita kirsikkatomaatin palasia, rucolaa ja parmesaanilastuja.

Tällaista pizzaa olen tehnyt Suomessa lukuisia kertoja perheelleni ja muillekin, ja siitä on tullut oikea kestosuosikki, joka tuntuu maistuvan aina ja kaikille. Nykyään tämä on varmaankin lempparipizzani, jos ihan pakko olisi vain yksi valita, joten siitä syystä pidän tämän pizzan reseptiä parhaana Italian tuliaisenani. :)

Yhteen pellilliseen tarvitset

annos pizzataikinaa
2 mozzarellaa
rasia kirsikkatomaatteja 
rucolaa
parmesaania
suolaa
ekstraneitsytoliiviöljyä
(halutessasi lisäksi Parman kinkkua)

Valmistus

Valmista pizzataikina, anna sen kohota ja leivo pellille. Taikinan kohotessa valuta mozzarellat lävikössä.

Paista pelkkää pizzapohjaa uunissa 300 asteessa n. 3 minuuttia. Lisää pohjan päälle revitty mozzarella ja paista uunissa kypsäksi. 300 asteessa tähän ei mene muutamaa minuuttia kauempaa - etenkin, jos pohja on kaulittu ohueksi.

Pizzan kypsyessä pese ja pilko kirsikkatomaatit puolikkaiksi tai neljäsosiksi. 

Ota pizza uunista ja anna jäähtyä aavistuksen verran - niin, ettei pizza enää ole liian kuumaa syötäväksi.

Ripottele päälle rucola ja kirsikkatomaatit. Ripottele rucolan ja kirsikkatomaattien päälle aavistus suolaa ja lisää ohuen ohuena norona hiukan oliiviöljyä. 

Veistä pizzan päälle parmesaanilastuja esim. kuorimaveitsellä. 

Leikkaa paloiksi ja tarjoile. Tätä pizzaa on kätevin syödä kädestä niin, että pala on taitettu kahtia, jolloin päällysteet eivät pääse pahasti putoilemaan. :)

Nautinnollisia pizzahetkiä! :)

Uskomatonta kauneutta Italian vihreässä sydämmessä: osa Perugian vanhaa kaupunkia ja näkymä ympäröiville kukkuloille. 

AURINKOISTA JA RUOKAISAA LAUANTAITA!!! :)

Focaccia genovese - genovalainen focaccia

Yksi parhaista Italian ruokamuistoistani piirtyy mieleen edelleen selkeänä, vaikka aikaa on siitä kulunut nyt tänä syksynä jo 12 vuotta. 

Olin ensimmäisellä vierailullani Genovassa, kylässä ystävien luona. Aamupalalle haettiin lähileipomosta vastapaistettua focacciaa, jota sitten mutusteltiin keittiönpöydän ääressä samalla höyryävää cappuccinoa hörppien. (Sittemmin olen oppinut nauttimaan myös makeasta aamupalasta, mutta tuohon aikaa se ei vielä maistunut ja olin erityisen innoissani saadessani kunnon suolaisen aamiaisen.)

Focaccian palat oli pakattu paperpussiin, jonka focacciojen öljyinen pinta oli värjännyt laikukkaaksi. Lämpimän tuoretta; rapeaa mutta samalla uskomattoman pehmeää - laadukkaan oliiviöljyn ja merisuolan maku...Täydellistä, yksinkertaisesti. 

Focacciaa olen tuonkin reissun jälkeen aina Genovassa käydessäni hankkinut käsiini mahdollisimman vikkelään, ja aina kokemus on tyrmistyttänyt: vielä parempaa, kuin muistinkaan. 

Vaan mikä neuvoksi, kun ei olla Genovaa lähimaillakaan? Ei auta, vaikka oltaisiin muualla Italiassa, jos ei olla Liguriassa - muissa maakunnissa focaccia on aivan erilaista. 

Olihan se pakko alkaa itse opetella täydellisen focaccian valmistusta, edellisestä Genovan reissusta kun on aikaa eikä seuraavasta ole vielä tietoakaan. ;) 

Ensimmäiseen yritykseen uskaltauduin perjantaina...lopputulos? Ei (vielä ainakaan) sellainen alkuunkaan kuin Genovassa, mutta omalla tavallaan hyvä. :)

Tässä resepti, jos haluat kokeilla. Vaikeaa focaccian tekeminen ei ole, aikaa vievää kylläkin. 

Pellilliseen tarvitset: 

600 g vehnäjauhoja

4 dl vettä

40 ml mahdollisimman laadukasta ekstraneitsytoliiviöljyä (mahdollisuuksien mukaan ligurialaista)

2 tl sokeria

2 tl suolaa

25 g tuorehiivaa

merisuolaa

1 dl ekstraneitsytoliiviöljyä

(+keittiövaaka, suuri kulho, monitoimikone tai sähkövatkain, jossa on taikinakoukku, uuniritilä ja syvä uunipelti) 

Valmistus:

1. Lisää suureen kulhoon haalean veden joukkoon suola, sokeri ja 40 ml oliiviöljyä. Sekoita ja lisää puolet jauhoista. Sekoita sähkövatkaimen (tai monitoimikoneen) taikinakoukulla aivan sileäksi ja tasaiseksi seokseksi. 

2. Lisää murustettu tuorehiiva ja sekoita edelleen, kunnes hiiva on täysin liuennut taikinaan ja vähän ylikin - yhteensä n. 3 minuuttia.

3. Lisää loput jauhoista ja sekoita edelleen, kunnes taikina on aivan tasaista, kimmoisaa, mutta notkeaa. Älä lisää jauhoja, vaan työstä taikinaa, kunnes koostumus on sopiva - kiinteä, kimmoisa ja tasainen, samalla vielä kuitenkin varsin pehmeä ja löysä. "Tahmeus" ei haittaa.

4. Kaada puhtaalle uunipellille (halutessasi vuoraa leivinpaperilla) reilu lammikko oliiviöljyä ja kaada taikina sille. Huolehdi, että joka kohdassa taikinan alla on öljyä. Muotoile taikina leivän muotoiseksi ja voitele pullasutia apuna käyttäen oliiviöljyllä.

5. Jätä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan 60-90 minuutiksi. Sopiva paikka on vaikkapa uuni, jossa on vain valo päällä. 

6. Levitä taikina käsin koko pellille. Pidä edelleen huolta, että joka kohdassa taikinan alla (ja myös reunoissa) on öljyä. Voitele taas oliiviöljyllä, ja ripottele pintaan merisuolaa. Jätä kohoamaan vielä puoleksi tunniksi. 

7. Painele taikinan pintaan sormenpäillä tiheään syviä kuoppia. Kaada tasaisesti loppu oliiviöljystä taikinan pinnalle niin, että sitä menee myös kuoppiin. Anna kohota vielä 30 min. 

8. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Roiskuttele taikinan pinnalle hiukan vettä pullasutia apuna käyttäen. Roiskuta hiukan vettä myös uunin sisään. 

9. Paista focacciaa uunin tehosta riippuen n. 20-25 min. 

10. Kun focaccia on kypsä, siirrä se välittömästi pelliltä uuniritilälle, jotta se säilyttää rapsakkuutensa. 

11. Leikkaa reiluiksi paloiksi ja tarjoa lämpimänä. Sopii erityisesti aamu- tai välipalaksi. :)

AURINKOISEN SULOISTA SUNNUNTAITA! :)

Viikonlopun kokkailuun: pollo alla cacciatora - kanaa metsästäjän tapaan

Tässä oiva vinkki sunnuntailounaalle tai lauantai-iltaan tai joka tapauksessa sellaiseen hetkeen, jolloin ruoan ei tarvitse olla vartissa valmista. 

Odottelemaan tosiaan joutuu hieman, mutta sen kun malttaa, niin makunautinto kyllä palkitsee. Sitä paitsi, ruoan kypsyessä saat jo nautiskella suorastaan huumaavasta tuoksusta!

Pollo alla cacciatora on italialainen klassikko, josta muunnelmia ja versioita on valtava määrä. 

Tässä on tapa, jolla itse kyseisen ruoan valmistin - hyväksi havaittu sellaisenaan, joten suosittelen, mutta toki voit varioida makusi mukaan. Esim. valkoviinin sijaan voi käyttää punaviiniä, oliivit voi jättää pois jos ei niistä pidä, chilin määrää voi vähentää (tai sen voi jättää kokonaan pois) jos ei halua tulista jne. 

Itse käytän selleriä vain makua  antamaan, mutta jos haluat syödä sellerin palat, kannattaa niistä ennen valmistusta poistaa sitkeät säikeet. Tämän lisäksi voit toki paloitella sellerin pienemmäksi. 

Tarvitset (kolmelle):

3 maustamatonta kanan koipireisipalaa (jos et löydä maustamattomia, valitse mahdollisimman niukassa marinadissa olevia paloja ja pese ne huolella juoksevan veden alla ja taputtele talouspaperilla kuivaksi ennen käyttöä)

ekstraneitsytoliiviöljyä

lasi valkoviiniä

2 tuoretta tomaattia (tai n. kauhallinen tomaattimurskaa)

1 keskikokoinen sipuli

muutama valkosipulinkynsi

2 varsisellerin vartta

1 rosmariinin oksa

2 tuoretta chiliä

pieni kourallinen oliiveja

suolaa 

jauhettua mustapippuria

Valmistus

Poista  kananpaloista nahka ja leikkaa palat kahteen osaan. 

Hienonna sipuli, kuori valkosipulinkynnet ja murskaa kevyesti kyljellään olevalla veitsenterällä. 

Pese chilit, tomaatit ja sellerinvarret. Kuutioi tomaatit ja leikkaa sellerinvarret 3-4 osaan.

Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää joukkoon rosmariinin oksa, valkosipulinkynnet ja sipulisilppu. Kuullota kevyesti. Lisää sellerin pätkät ja kananpalat ja ruskista hiukan molemmin puolin.

Lisää lasillinen valkoviiniä ja anna höyrystyä ilman kantta korkealla lämmöllä välillä käännellen ja sekoitellen. 

Kun viini on suurimmaksi osaksi haihtunut, lisää chilit, tomaatit ja oliivit. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. 

Sekoita ja jätä hautumaan kannen alle miedolla lämmöllä hiukan reilu tunniksi. Käy kääntelemässä ja sekoittamassa välillä, lusikoi myös aika ajoin kastiketta kanojen päälle. 

Kana on valmista, kun se on niin kypsää ja pehmeää, että se irtoaa luista lähes itsestään. 

AURINKOISTA LAUANTAIN JATKOA JA LEPPOISAA SUNNUNTAITA! :)

Fcazz bares - focaccia barese (barilainen focaccia)

Olen kovin ihastunut etelä-italialaiseen Barin satamakaupunkiin. Niin ihastunut, että laittaisin sen varmasti italialaisten lempikaupunkieni listaan, jos joku pyytäisi sellaisen laatimaan. 

Bari on Suomessa varsin tuntematon (niinkuin koko saappaankorkomaakunta -Puglia ylipäätään), mikä on mielestäni sääli. Itsellänikin on ollut onni vierailla Barissa vain kerran ja silloinkin vain pikaisesti, yhden iltapäivän ajan. 

En voi siis väittää tuntevani Baria kuin omia taskujani, en alkuunkaan, olen saanut maistaa siitä vain yleisvaikutelman. Se kuitenkin riitti, jotta Bari tuli ja jäi ikuisiksi ajoiksi suoraan sydämeeni. 

Sen rosoinen, jopa rujo kauneus vetoaa samalla tavalla kuin Napoli. Jos pitää yhdestä, pitää todennäköisesti myös toisesta. 

Bari on merenrantakaupunki. Jo se  on ehdotonta plussaa. Barilaiset ovat todella ystävällista (ja ehkä hieman hupaisaakin) väkeä. Apua saa taatusti, jos sattuu vaikka reitiltään eksymään. Yhtäkkiä neuvojia onkien ties kuinka monta, volyymi nousee nousemistaan, kun kaikki koittavat ihastuttavalla paikallisella puheenparrellaan saada ääntään kuulumaan yli muiden. Jokainen tuntuu mielestään tietävän muita paremmin ja koittaa mahdollisesti jopa hyssytellä toisia olemaan hiljaa arveluttavine ohjeineen. Pienimuotoinen, kovaääninen kaaos on syntynyt. 

Puglia, mukaanlukien pääkaupunki Bari, on mielestäni Italian parhaita ruokamaakuntia ja muutenkin omien suosikkimaakuntieni  top kolmosessa. 

Alueen ruokakulttuurilla on selkä oma identiteettinsä, joka pohjautuu Välimeren ruokavalion peruspilareille. Paljon kasviksia, oliiviöljyä, vehnäleipää, pastaa, kalaa, äyriäisiä. 

Barin lahja maailmalle on ihana fcazz bares eli focaccia barese - suomalaisittain barilainen focaccia, joka tunnetaan myös nimellä focaccia pugliese, puglialainen focaccia. 

Attenzione: focaccia ei ole minkään sortin muunnelma pizzasta, vaan aivan oma, itsenäinen ruokalajinsa! 

Tarvitset kahteen pieneen pyöreään vuoalliseen:

250 g vehnäjauhoja

250 g durumjauhoja

2,5 dl vettä

1 iso peruna (n.150 g)

1 tl suolaa

4 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä

15 g hiivaa

250 g kirsikkatomaatteja

(pieni kourallinen oliiveja)

kuivattua oreganoa

lisäksi:

suolaa pinnalle; oliiviöljyä vuokaan ja pinnalle

Valmistus

Keitä peruna, kuori se ja muussaa esim. haarukalla. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 

Laita jauhot kulhoon ja sekotia huolella. Tee jauhoihin kuoppa ja kaada sinne vesi hiivoineen, suola. oliiviöljy, ja peruna. 

Sekoita huolella kuopan reunoilta aloittaen, ottaen aina vähän kerrallaan lisää jauhoja mukaan. Vaivaa taikinaa käsin n. 10 min. Huomaa, että taikinan kuuluu olla löysää ja sormiin tarttuvaa. Tarvittaessa voit lisätä hiukan jauhoja, mutta tee se maltilla. Peitä leivinliinalla ja laita lämpimään, vedottomaan paikkaan (esim. pois päältä olevaan mikroon) kohoaamaan väh. kahdeksi tunniksi.

Ota vuoat ja voitele niiden pohjat reilulla määrällä oliiviöljyä. Ja taikina kahtia ja painele tasaisesti puolet kumpaankin vuokaan. Peitä vuoat leivinliinoilla ja jätä vielä kohoamaan n. tunniksi. 

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Pese ja leikkaa halki kirsikkatomaatit. Asettele puolikkaat focacciojen pinnoille kevyesti painellen. Voit laittaa päällysteeksi myös oliiveja. Valuta norona focaccian pinnalle reiluhkosti oliiviöljyä. Ripottele pinnalle vielä kuivattua oreganoa ja rouhittua merisuolaa. 

Paista kumpaakin uunissa n. 30 min. 

Tarjoile lämpimänä. Focaccia säilyy pehmeänä todella hyvin seuraavaan ja sitä seuraavaankin päivään taikinassa olevan perunan ansiosta. Ylijääneen focaccian voi loistavasti myös pakastaa.

Tarjoa focaccian lisänä mozzarellaa ja öljyyn säilöttyjä munakoisoja, niin yksinkertainen, mutta käsittämättömän maukas puglialainen illallinen on valmis! 

Tunnelmia Barista:

Dolce domenica: crostata di mele - sitruksinen omenapiirakka

Syksyn tullen omenaherkkuja on aivan pakko saada. Ne tuoksuineen luovat niin kodikkaan tunnelman. Mielukuvan vanhoista puutaloista puutarhoineen ja omenapuineen, jotka tuovat mieleen lastenkirjojen  kuvitukset. 

Asumme itse kerrostalossa, mutta aivan lähellä erästä ihastuttavaa Turun puutaloaluetta. Kaunista aluetta aina, mutta näin syksyisin siellä on erityisen ihana kävellä. Kurkistella pihoihin joissa vaahterat ja omenat loistavat upeissä syksyn väreissä. Pihoilla on hiljaista, aika tuntuu niillä pysähtyneen. Siilitkin tuntuvat olevan kovin  ihastuneita alueeseen. 

Äitini on aivan fantastisen hyvä omenaherkku-leipuri. Hänellä on onni saada leipoa oman pihan sadosta. Upeaa voida vain piipahtaa pihalla naappaamassa muutama omppu ja ryhtyä leipomaan.

Itse en ole äitini veroinen leipuri, mutta pikkuhiljaa koitan harjaantua. Siksikin, että poikani saisi samanlaisen "pullantuoksuisen" lapsuuden, joka itselläni on ollut. 

Halusin lauantai-illalla leipoa jotain perheemme yhteiselle sunnuntain aamiaiselle. Inspiroiduin tekemään tällaisen ihanan italialaisen sitruksisen kirpsakan omenapiirakan (kyllä, toisinaan syömme italialaisittain makeaa aamupalalla - yleensä jonakin juhlapäivänä, harvemmin tavallisena sunnuntaina) ja siitä tuli todella maukas - kannattaa kokeilla! :)

Tarvitset...

...pohjaan:

250 g jauhoja

125 g sokeria 

100 g huoneenlämpöistä  voita

1 kananmuna

1/2 dl maitoa

1 tl leivinjauhetta

...täytteeseen:

4-6 omenaa koosta riippuen

1 appelsiini

1 sitruuna

2 rkl sokeria

lisäksi:

tilkkanen oliiviöljyä

ripaus jauhoja

Valmistus

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko palasiksi pikku kattilaan ja purista joukkoon yhden appelsiinin ja yhden sitruunan mehu. Lisää joukkoon  2 rkl sokeria ja laita kiehumaan miedolle lämmölle. 

Anna omenoiden muhia rauhassa sitrusmehussa usein sekoitellen, kunnes ne ovat aivan pehmeitä, jo aavistuksen sosemaisia, mutta joukossa pitää vielä olla "sattumia".

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Mittaa kaikki pohjaan tarvittavat aineet kulhoon ja sekoita huolellisesti käsin. 

Lorauta pieni tilkka oliiviöljyä piirakkavuoan pohjalla, sivele se tasaisesti kaikkialla vuokaan ja ripauta päälle aavistus jauhoja. Heilauta vuokaa voimakkaasti niin, että jauhot leviävät hieman.

Painele n. 2/3 osaa piirakkataikinasta tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. 

Kaada omenasose pohjalle ja levitä tasaisesti. 

Muotoile ylijääneestä taikinasta "nauhoja", joista muodostat ristikon piirakan päälle. 

Paista esilämmitetyssä uunissa 180 asteessa n. 25 min.

Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Koristele halutessasi tomusokerilla.

Helppo arkiragù

Aina ei vain ole aikaa haudutella pastakastiketta paria tuntia liedellä. Ei, vaikka kuinka mieli tekisi keittiössä puuhastella vaikka koko päivä. Ei, vaikka miten kaiholla kaipaisi spagetilleen juuri sitä maailman täydellisintä soosia. 

Onneksi pikaratkaisujakin on ja nekin saattavat olla kaikenlisäksi todella maukkaita. :)

Tässä seuraa pikainen ragù, jonka valmistin tagliatellen kaveriksi eilen illalla kotiuduttuani töistä hiukan ennen yhdeksää uskomattoman nälän kurniessa vatsassa ja väsymyksen jo vähän painaessa - eipä siis tullut mielenkään aloitella mitään kovin vaativaa kokkailua enää siihen hätään. ;) 

Kätevä resepti siitäkin, että tähän voi huoletta käyttää kaikenlaisia jääkaapista löytyviä jämiä: itse päädyin raastamaan joukkoon lopun pienestä kurpitsasta, jota olin muutama päivä aiemmin käyttänyt kurpitsa-sipuli -focacciaan ja nakkaamaan pannulle myös yhden jo vähän nahistuneen tomaatin ja kourallisen samoin freeseimmät päivänsä nähneitä kirsikkatomaatteja. 

Aivan yhtä hyvin joukkoon olisi voinut raastaa kesäkurpitsaa, vaikkapa pari (nahistunuttakin) porkkanaa, suikaloida ohueksi paprikaa...Mitä nyt kotoa sattuu löytymään, ja minkä olisi piakkoin syytä päästä käyttöön. :) 

Vihannekset tuovat kastikkeeseen reilusti mehevyyttä ja makua ja tietenkin tekevät siitä aavistuksen kevyemmän ja terveellisemmän. Raastettuna ne sulautuvat joukkoon niin helposti, että kelpaa varmasti lapsillekin. :)

Laitan tähän reseptin juuri sellaisena kuin sen tein, mutta varioi sen mukaan, mistä satut pitämään ja mitä jääkaapistasi löytyy. 

Ainekset

400 g naudan jauhelihaa

1 pienehkö sipuli

2 rkl oliiviöljyä

n. 150 g kurpitsaa

1 tlk tomaattimurskaa

1 tomaatti 

iso kourallinen neljäsosiksi leikattuja kirsikkatomaatteja

suolaa

jauhettua mustapippuria

sokeria

 +

kastikkeen kanssa tarjoiltavaksi tagliatelleä tai spaghettia

Valmistus

Hienonna sipuli ja kuullota silppua oliiviöljyssä isolla pannulla. Raasta joukkoon kurpitsa ja kuullota kevyesti. Sipuli ja kurpitsa eivät saa ruskistua, lisää tarvittaessa pieni tilkka vettä. 

Lisää joukkoon jauheliha ja paista kypsäksi - älä kuitenkaan ruskista. Pilko joukkoon tomaatti ja kirsikkatomaatit ja kaada sekaan vielä tomaattimurska. Notkista tarvittaessa vedellä. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla ja lisää ripaus sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta. 

Sekoita ja jätä hautumaan kannen alle matalalla lämmöllä 10-15 minuutiksi - jos ehdit, hiukan kauemmaksikin. 

Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Tarjoile halutessasi raastetun parmesaanin, granan tai pecorinon kera. 

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA! :)