sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Focaccia genovese - genovalainen focaccia

Yksi parhaista Italian ruokamuistoistani piirtyy mieleen edelleen selkeänä, vaikka aikaa on siitä kulunut nyt tänä syksynä jo 12 vuotta. 

Olin ensimmäisellä vierailullani Genovassa, kylässä ystävien luona. Aamupalalle haettiin lähileipomosta vastapaistettua focacciaa, jota sitten mutusteltiin keittiönpöydän ääressä samalla höyryävää cappuccinoa hörppien. (Sittemmin olen oppinut nauttimaan myös makeasta aamupalasta, mutta tuohon aikaa se ei vielä maistunut ja olin erityisen innoissani saadessani kunnon suolaisen aamiaisen.)

Focaccian palat oli pakattu paperpussiin, jonka focacciojen öljyinen pinta oli värjännyt laikukkaaksi. Lämpimän tuoretta; rapeaa mutta samalla uskomattoman pehmeää - laadukkaan oliiviöljyn ja merisuolan maku...Täydellistä, yksinkertaisesti. 

Focacciaa olen tuonkin reissun jälkeen aina Genovassa käydessäni hankkinut käsiini mahdollisimman vikkelään, ja aina kokemus on tyrmistyttänyt: vielä parempaa, kuin muistinkaan. 

Vaan mikä neuvoksi, kun ei olla Genovaa lähimaillakaan? Ei auta, vaikka oltaisiin muualla Italiassa, jos ei olla Liguriassa - muissa maakunnissa focaccia on aivan erilaista. 

Olihan se pakko alkaa itse opetella täydellisen focaccian valmistusta, edellisestä Genovan reissusta kun on aikaa eikä seuraavasta ole vielä tietoakaan. ;) 

Ensimmäiseen yritykseen uskaltauduin perjantaina...lopputulos? Ei (vielä ainakaan) sellainen alkuunkaan kuin Genovassa, mutta omalla tavallaan hyvä. :)

Tässä resepti, jos haluat kokeilla. Vaikeaa focaccian tekeminen ei ole, aikaa vievää kylläkin. 

Pellilliseen tarvitset: 

600 g vehnäjauhoja
4 dl vettä
40 ml mahdollisimman laadukasta ekstraneitsytoliiviöljyä (mahdollisuuksien mukaan ligurialaista)
2 tl sokeria
2 tl suolaa
25 g tuorehiivaa
merisuolaa
1 dl ekstraneitsytoliiviöljyä

(+keittiövaaka, suuri kulho, monitoimikone tai sähkövatkain, jossa on taikinakoukku, uuniritilä ja syvä uunipelti) 

Valmistus:

1. Lisää suureen kulhoon haalean veden joukkoon suola, sokeri ja 40 ml oliiviöljyä. Sekoita ja lisää puolet jauhoista. Sekoita sähkövatkaimen (tai monitoimikoneen) taikinakoukulla aivan sileäksi ja tasaiseksi seokseksi. 

2. Lisää murustettu tuorehiiva ja sekoita edelleen, kunnes hiiva on täysin liuennut taikinaan ja vähän ylikin - yhteensä n. 3 minuuttia.

3. Lisää loput jauhoista ja sekoita edelleen, kunnes taikina on aivan tasaista, kimmoisaa, mutta notkeaa. Älä lisää jauhoja, vaan työstä taikinaa, kunnes koostumus on sopiva - kiinteä, kimmoisa ja tasainen, samalla vielä kuitenkin varsin pehmeä ja löysä. "Tahmeus" ei haittaa.

4. Kaada puhtaalle uunipellille (halutessasi vuoraa leivinpaperilla) reilu lammikko oliiviöljyä ja kaada taikina sille. Huolehdi, että joka kohdassa taikinan alla on öljyä. Muotoile taikina leivän muotoiseksi ja voitele pullasutia apuna käyttäen oliiviöljyllä.

5. Jätä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan 60-90 minuutiksi. Sopiva paikka on vaikkapa uuni, jossa on vain valo päällä. 

6. Levitä taikina käsin koko pellille. Pidä edelleen huolta, että joka kohdassa taikinan alla (ja myös reunoissa) on öljyä. Voitele taas oliiviöljyllä, ja ripottele pintaan merisuolaa. Jätä kohoamaan vielä puoleksi tunniksi. 

7. Painele taikinan pintaan sormenpäillä tiheään syviä kuoppia. Kaada tasaisesti loppu oliiviöljystä taikinan pinnalle niin, että sitä menee myös kuoppiin. Anna kohota vielä 30 min. 

8. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Roiskuttele taikinan pinnalle hiukan vettä pullasutia apuna käyttäen. Roiskuta hiukan vettä myös uunin sisään. 

9. Paista focacciaa uunin tehosta riippuen n. 20-25 min. 

10. Kun focaccia on kypsä, siirrä se välittömästi pelliltä uuniritilälle, jotta se säilyttää rapsakkuutensa. 

11. Leikkaa reiluiksi paloiksi ja tarjoa lämpimänä. Sopii erityisesti aamu- tai välipalaksi. :)



AURINKOISEN SULOISTA SUNNUNTAITA! :)

4 kommenttia:

  1. Söinköhän minäkin Genovassa ekat focacciani? Varmasti juurikin näin ja hyvää oli niinkuin varmaan tuo sinukin itse leipomasi. Kiva kuulla noita tarinoita reseptien ympäriltä. Tekevät resepteistä jotenkin vielä mielenkiintoisempia :) Ja juttuja Italiasta on aina kiva lukea. Hyvää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Luulisin näin. :) Muistan, että silloin meidän yhteisellä reissulla Genovassa ainakin syötiin focacciaa. :) Muistaakseni napattiin jostain leipomosta mukaan ja syötiin kadulla ja taidettiin syödä sen akvaarion kahvillassakin. :D
    Tuo focaccia on kyllä niin hyvää, että mielestäni se jo yksistään on riittävän hyvä syy matkustaa Genovaan, vaikka on koko Ligurian ruokakulttuuri muutenkin toki ihastuttava, mm. genovalaisesta (kotonatehdystä) pestosta tykkään kovasti.
    Olisin tosi mieluusti laittanut myös vähän valokuvia Genovasta mukaan postaukseen, vaan kun harmillisesti joka Genovan-reissulla ottamani kuvat ovat kadoksissa. :-/
    Joka tapauksessa ihana kaupunki - suosikkieni joukossa tämäkin ja mielestäni pohjois-Italian ykkönen. :D
    Hyvää alkanutta viikkoa sinnekin! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kutsusta, ruoka oli erinomaista ja seura täydellistä. Terveisin Marta

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marta itsellesi kun tulit - oli tosi kiva nähdä ja hyvä, kun maistui! :)

    VastaaPoista