Nyt lokakuun alussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun lähdin Italiaan opiskelemaan.
Kyseisestä päivästä varsinkin tietyt hetket piirtyvät edelleen mieleeni selkeinä: se, kun istuin Fiumicinon lentokentällä palmun katveessa matkalaukkuni päällä opiskelukaupunkiini Perugiaan menevää bussia odotellen; se, kun bussi n.3 tunnin matkan jälkeen alkoi kavuta ylös kohti Perugian vanhaa kaupunkia ja miltä ensimmäinen silmäykseni tulevassa kotikaupungissani näytti. Erityisen hyvin muistan ensimmäisen illalliseni Perugiassa kaupungin maineikkaammassa (ja mielestäni parhaassa) pizzeriassa, Pizzeria Pompeissa.
Olin paikallisen ystävän seurassa ja hänen suosituksestaan söin Pizza Italian, joka oli kahdellakin tavalla erikoinen: se oli ns. pizza bianca, valkoinen pizza, eli tomaattikastiketta ei ollut ollenkaan ja sen lisäksi täytteet (puhvelin mozzarella, kirsikkatomaatit, basilikan lehdet) pizzan päällä olivat raakoja, lisätty vasta pizzan paiston jälkeen!
Valkoinen pizza ei ollut itselleni silloin enää aivan uusi juttu, sillä olin moiseen törmännyt jo paria vuotta aiemmin ollessani lyhyen ajan au-pairina Vicenzassa pohjois-Italiassa. Perheen isä toi yhtenä iltana pizzat kotiin ja oli valinnut minulle valkoisen pizzan, joka osoittautui herkulliseksi alkujärkytyksestä toivuttuani. ;) Olin todellakin aika järkyttynyt, sillä silloisessa maailmassani pizzoissa ja toki myös lasagneissa totta totisesti oli tomaattikastiketta! Enpä olisi silloin vielä arvannut, että jonain päivänä suosikkini niin pizzoissa kuin lasagneissakin ovat valkoisia...
Nythän Suomessakin jo valkoinen pizza ja myös jonkin verran tuorepizza alkavat olla melko tuttuja ja ohjeita kyllä löytyy niin lehdistä kuin blogeistakin, mutta tuolloin kymmenen vuotta sitten siis pizza, johon täytteet (tai ainakin osa niistä, sillä osa on hyvinkin saattanut käydä uunin kautta) lisätään uunista oton jälkeen, oli kyllä itselleni aivan vieras tuttavuus.
Ihastuin kuitenkin oitis ja päädyin ottamaan ehkäpä jopa useimmiten juuri tuorepizzaa. Suosikikseni muodostui valkoinen pizza, jossa on uunin kautta käynyttä mozzarellaa ja päällä tuoreita kirsikkatomaatin palasia, rucolaa ja parmesaanilastuja.
Tällaista pizzaa olen tehnyt Suomessa lukuisia kertoja perheelleni ja muillekin, ja siitä on tullut oikea kestosuosikki, joka tuntuu maistuvan aina ja kaikille. Nykyään tämä on varmaankin lempparipizzani, jos ihan pakko olisi vain yksi valita, joten siitä syystä pidän tämän pizzan reseptiä parhaana Italian tuliaisenani. :)
Yhteen pellilliseen tarvitset
annos pizzataikinaa
2 mozzarellaa
rasia kirsikkatomaatteja
rucolaa
parmesaania
suolaa
ekstraneitsytoliiviöljyä
(halutessasi lisäksi Parman kinkkua)
Valmistus
Valmista pizzataikina, anna sen kohota ja leivo pellille. Taikinan kohotessa valuta mozzarellat lävikössä.
Paista pelkkää pizzapohjaa uunissa 300 asteessa n. 3 minuuttia. Lisää pohjan päälle revitty mozzarella ja paista uunissa kypsäksi. 300 asteessa tähän ei mene muutamaa minuuttia kauempaa - etenkin, jos pohja on kaulittu ohueksi.
Pizzan kypsyessä pese ja pilko kirsikkatomaatit puolikkaiksi tai neljäsosiksi.
Ota pizza uunista ja anna jäähtyä aavistuksen verran - niin, ettei pizza enää ole liian kuumaa syötäväksi.
Ripottele päälle rucola ja kirsikkatomaatit. Ripottele rucolan ja kirsikkatomaattien päälle aavistus suolaa ja lisää ohuen ohuena norona hiukan oliiviöljyä.
Veistä pizzan päälle parmesaanilastuja esim. kuorimaveitsellä.
Leikkaa paloiksi ja tarjoile. Tätä pizzaa on kätevin syödä kädestä niin, että pala on taitettu kahtia, jolloin päällysteet eivät pääse pahasti putoilemaan. :)
Nautinnollisia pizzahetkiä! :)
Olin paikallisen ystävän seurassa ja hänen suosituksestaan söin Pizza Italian, joka oli kahdellakin tavalla erikoinen: se oli ns. pizza bianca, valkoinen pizza, eli tomaattikastiketta ei ollut ollenkaan ja sen lisäksi täytteet (puhvelin mozzarella, kirsikkatomaatit, basilikan lehdet) pizzan päällä olivat raakoja, lisätty vasta pizzan paiston jälkeen!
Valkoinen pizza ei ollut itselleni silloin enää aivan uusi juttu, sillä olin moiseen törmännyt jo paria vuotta aiemmin ollessani lyhyen ajan au-pairina Vicenzassa pohjois-Italiassa. Perheen isä toi yhtenä iltana pizzat kotiin ja oli valinnut minulle valkoisen pizzan, joka osoittautui herkulliseksi alkujärkytyksestä toivuttuani. ;) Olin todellakin aika järkyttynyt, sillä silloisessa maailmassani pizzoissa ja toki myös lasagneissa totta totisesti oli tomaattikastiketta! Enpä olisi silloin vielä arvannut, että jonain päivänä suosikkini niin pizzoissa kuin lasagneissakin ovat valkoisia...
Nythän Suomessakin jo valkoinen pizza ja myös jonkin verran tuorepizza alkavat olla melko tuttuja ja ohjeita kyllä löytyy niin lehdistä kuin blogeistakin, mutta tuolloin kymmenen vuotta sitten siis pizza, johon täytteet (tai ainakin osa niistä, sillä osa on hyvinkin saattanut käydä uunin kautta) lisätään uunista oton jälkeen, oli kyllä itselleni aivan vieras tuttavuus.
Ihastuin kuitenkin oitis ja päädyin ottamaan ehkäpä jopa useimmiten juuri tuorepizzaa. Suosikikseni muodostui valkoinen pizza, jossa on uunin kautta käynyttä mozzarellaa ja päällä tuoreita kirsikkatomaatin palasia, rucolaa ja parmesaanilastuja.
Tällaista pizzaa olen tehnyt Suomessa lukuisia kertoja perheelleni ja muillekin, ja siitä on tullut oikea kestosuosikki, joka tuntuu maistuvan aina ja kaikille. Nykyään tämä on varmaankin lempparipizzani, jos ihan pakko olisi vain yksi valita, joten siitä syystä pidän tämän pizzan reseptiä parhaana Italian tuliaisenani. :)
Yhteen pellilliseen tarvitset
annos pizzataikinaa
2 mozzarellaa
rasia kirsikkatomaatteja
rucolaa
parmesaania
suolaa
ekstraneitsytoliiviöljyä
(halutessasi lisäksi Parman kinkkua)
Valmistus
Valmista pizzataikina, anna sen kohota ja leivo pellille. Taikinan kohotessa valuta mozzarellat lävikössä.
Paista pelkkää pizzapohjaa uunissa 300 asteessa n. 3 minuuttia. Lisää pohjan päälle revitty mozzarella ja paista uunissa kypsäksi. 300 asteessa tähän ei mene muutamaa minuuttia kauempaa - etenkin, jos pohja on kaulittu ohueksi.
Pizzan kypsyessä pese ja pilko kirsikkatomaatit puolikkaiksi tai neljäsosiksi.
Ota pizza uunista ja anna jäähtyä aavistuksen verran - niin, ettei pizza enää ole liian kuumaa syötäväksi.
Ripottele päälle rucola ja kirsikkatomaatit. Ripottele rucolan ja kirsikkatomaattien päälle aavistus suolaa ja lisää ohuen ohuena norona hiukan oliiviöljyä.
Veistä pizzan päälle parmesaanilastuja esim. kuorimaveitsellä.
Leikkaa paloiksi ja tarjoile. Tätä pizzaa on kätevin syödä kädestä niin, että pala on taitettu kahtia, jolloin päällysteet eivät pääse pahasti putoilemaan. :)
Nautinnollisia pizzahetkiä! :)
Uskomatonta kauneutta Italian vihreässä sydämmessä: osa Perugian vanhaa kaupunkia ja näkymä ympäröiville kukkuloille.
AURINKOISTA JA RUOKAISAA LAUANTAITA!!! :)
Voi tuo Perugian kuva tuo mieleen sieltä mukavia muistoja :) Ja totta totisesti tämä tuorepizza on aivan minunkin suosikkini pizzoissa, numero yksi ja varmasti kyllä paras Italian tuliainen :D Se on niiiiiin hyvää, ettei oikein sanotuksi saa ja kun sitä vieraille tarjoaa, maistuu se kyllä aina kaikille tosi hyvin. Vaikkakin edelleenkin tuorepizza hiukan hämmästyttää. Voi että tuota kertomusta tuossa alussa! Muistan senkin kovin hyvin, kun Italiaaan lähdit, kohti tuntemetonta. Ja mikä oli silloin tunnelma minulla... Iloa puolestasi, että pääsit sinne, minne kovin olit halunnut, mutta sydämen toinen puoli oli täynnä kovaa ikävää... Silloin en vielä sitäkään arvannut, miten Italia kaikkien meidän sydämet tuli sitten lopulta viemään :)
VastaaPoistaBlogisi on taas mukavasti uudistunut. Tosi kaunis ja tunnelmallinen. Ihana!
Totta ja Perugiaan liittyykin aivan valtava määrä todella ainutlaatuisia asioita ja muistoja. :) Aivan huippuihana kaupunki, todellinen helmi!
VastaaPoistaMuistan erityisen hyvin juuri Perugian syksyt, ne ovat todella tunnelmallisia. Olen edelleenkin kesäihminen, mutta Perugiassa asuessani opin pitämään myös syksyistä.
Kyllä sielläkin on syksyn värejä luonnoassa, niin kuin Suomessakin, ja väriä maisemaan tuovat myös ihanat oranssit puissa roikkuvat molluskat, kakit, joita näkee puutarhoissa jopa Perugian keskustan alueella. :)
Lokakuussa kylmyys tulee siellä aina aivan yhtäkkiä, yleensä Eurochocolate -suklaafestarin aikaan (joka on parhaillaan ekaa viikonloppua käynnissä) ja kun siellä on kylmä, niin todella on kylmä - ylhäällä vanhassa kaupungissa on usein hyinen tuuli ja alempana Tiber-joen laaksossa on kylmää kosteutta, joka tunkee luihin ja ytimiin.
Lämmittäviä ruokia todella tarvitaan!
Italian syksystä kaipaan tosi paljon myös kastanjoita, ne vasta tunnelmaa luovatkin!
Kiitos kommentista - kiva kuulla, että pidät blogini syysasusta! :)
Juuri tuo syksy oli siellä kyllä tunnelmallinen. Itse asiassa tänään sanoin miehelleni, että nyt täällä meillä ulkona tuoksuu Italian syksy! Aika hauskaa :)
VastaaPoistaNoita kastanjoita kaipaan minäkin. Niiden paahtamisesta tulee niin ihana savun tuoksu, joka leijailee kaupungin iltahämärillä kaduilla. Ja kun kastanjoita hiukan kohmeisin sormin kuorittiin ja niitä natusteltiin. No nyt ei varmaan auta muu kuin paahtaa itse, kun syksyistä matkaa Italiaan ei ole tiedossa. Vaikkei itsepaahdetuista kastanjoista kyllä samanlaisia tule kuin mitä noissa vanhoissa Saapasmaan kaupungeissa saa ostaa.
Muistan myös tuon luihin ja ytimiin tunkeutuvan kylmyyden, joka sai nostamaan takinkaulukset pystyyn ja pinkomaan kadulla hiukan vikelämmin. Muistan nuo keltaiset molluskat. No nyt vaan kauppaan ostamaan ja herkuttelemaan niillä. Muistan myös oliivinkorjuun, joka vaikutti suomalaisen silmin kummalliselta puun haravoinnilta. Voi, muistan vaikka mitä ihania muistoja noilta matkoilta Perugian syksyyn :)
Yhteiset retket ja reissumme olivat kyllä mahtavia aina, kun käymään tulitte. :)
VastaaPoistaOlitte todella mieluisia vieraita, joita odotettiin aina tosi kovin - mukavat muistot tosiaan noilta ajoilta! :D
Noista kylmistä syyspäivistä muistelen kaihoisasti myös Perugian ns. kuolleiden markkinoiden aikaa, joka siis järjestettiin pyhäinpäivän aikaan. Muistaakseni tapahtuma kesti viisi päivää ja siellä oli aivan uskomattoman laajalla alueella kojuja, joissa myytiin taloustavaraa, ruokaa, vaatteita, käsitöitä, koruja jne...jopa eläimiä! Kultakaloja, hamstereita, koiranpentuja...papukaijoja, kaneja ja jopa riikinkukkoja! :D
Siihen aikaan oli jo aina tosi kylmä, ja markkinapaikka sijaitsi alhaalla laaksossa, jossa oli purevan kosteaa. Hengitys höyrysi kirpsakassa syksyisessä illassa, mutta pakkohan se sinne oli joka vuosi mennä! Ystävien kanssa kierreltiin kojuja uskomattomassa tungoksessa tuhansien muiden ihmisten seassa ja jotain pientä purtavaa oli tietty myös pakko saada: focacciaa, munkkia, cannolo sicilianoa (sisilialaisia oli myös aina myymässä tuotteitaan, niinkuin campanialaisiakin myymässä puhvelinmozzarellaansa ja muita oman alueensa juustoja)...Kuuma kaakao kertakäyttömukissa lämmitti myös mukavasti kohmeisia sormia. :)
Kiva oli siellä semmoisen 2-3 tuntia kierrellä ja kun pääsi kotiin, oli myös yhtä ihana käydä kuumassa suihkussa, laittaa fleece-pyjama päälleen (näitä ostin juuri noilta markkinoilta) ja syödä jotain lämmittävää, vaikka keittoa. :)
Oi niitä aikoja!!! :D