perjantai 18. syyskuuta 2015

Melanzane con mozzarella e pomodoro - munakoisoa mozzarellan ja tomaatin kera

Italiassa munakoisoa käytetään tosi paljon ja se kuuluu nykyään omiinkin suosikkikasviksiini. 

Se vain pitää käsitellä ja valmistaa oikealla tavalla tai muuten se on varsin mauton tai jopa karvas ja kitkerä. 

Suolaa ja oliiviöljyä se vaatii kaverikseen aika lailla, mutta eihän sitä joka päivä tulekaan syötyä, joten mitäpä siitä. ;) 

Munakoison kanssa parhaimman liiton muodostaa mielestäni mozzarella ja toiseksiparhaan tomaatti. 

Tässä reseptissä nämä kaikki maut yhdistyvät taivaallisella tavalla, ja lisää ihanuutta tuovat vielä tuoreet basilikanlehdet (rucolaa toimii myös aivan varmasti!) ja halutessasi parmesaanilastut. 

Tällainen munakoisoherkku on loistava alkupala, mutta toimii se tuoreen, rapsakan leivän kera yksinkertaisena lounaanakin. 

Tarvitset

munakoisoa
mozzarellaa
tomaatteja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa
(parmesaanilastuja)

Valmistus

Pese ja kuivaa munakoisot ja leikkaat kannat pois. Leikaa n. sentin paksuisiksi pyörylöiksi ja laita lävikköön itkettymään, eli lado munakoisot kerroksittain niin, että jokaisen kerroksen välissä on suolaa. Peitä foliolla tai sopivankokoisella lautasella ja laita päälle paino. Anna itkettyä väh. 30 min.

Pese ja pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Poista kannat ja siemenet.

Puristele munakoisoista ylimääräinen neste pois ja kuivattele talouspaperilla. Paista reilussa määrässä oliiviöljyä (tarkoitus on todella uppopaistaa - kannattaa huomioida, että munakoisot imevät itseensä lähes pesusienen laille öljyä) kuumalla pannulla, kunnes munakoisot ovat saaneet väriä ja ovat pehmenneet.

Poista öljystä esim. reikäkauhalla ja imeytä liian öljyt paksujen talouspaperikerrosten välissä.

Asettele munakoisot lautaselle tai tarjoiluastialle. Revi tai leikkaa päälle mozzarellaa ja lisää tomaattikuutiot. Ripottele halutessasi päälle hiukan suolaa. Revi päälle tuoreita basilikanlehtiä ja lisää vielä halutessasi parmesaanilastuja. 


KIVAA JA RUOKAISAA VIIKONLOPPUA! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti