Erityisesti tähän aikaan vuodesta tarvitaan paljon vitamiineja, jotta virtaa riittää ja vastustuskyky jaksaa pitää loitolla flunssat sun muut.
Värikäs ja sitä kautta monipuolisesti erilaisia vitamiineja ja muuta arvokasta tarjoava klassikko hedelmäsalaatti tuntuu Suomessa jääneen vähän unholaan, mutta Italiassa se porskuttaa elinvoimaisena pinnalla - niinkin suosittuna, että sitä saa monesti mm. Autogrilleiltä ja vastaavilta muovipikareihin pakattuna mukaan napattavaksi välipalaksi tai jälkkäriksi.
Hedelmäsalaatti on kiva jälkkärivaihtoehto, sillä se on tavattoman helppo ja nopea tehdä ja toisaalta se on kevyt ja terveellinen vaihtoehto moneen muuhun jälkkäriin verrattuna.
Ainut sääntö on oikeastaan se, että mitä tahansa hedelmää voi käyttää, kunhan se on sesongissa, eli maukkaimmillaan (ja edullisimmillaan). Valitse hedelmiä mahdollisimman monipuolisesti, niin saat pirtsakan värisekamelskan, erilaisia makuja ja tekstuureja. Säilykehedelmiä ei kannata suosia, sillä ne eivät vedä vertoja tuoreille.
Hedelmäsalaatti kannattaa tehdä sen verran etukäteen, että se ehtii tekeytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran.
Tarvitset:
valitsemiasi kauden hedelmiä, esim. näin syksyllä:
omenaa tai päärynää
viinirypäleitä
kiiviä
(suht kiinteää muttei raakaa) persimmonia
luumuja
lisäksi hedelmäsalaattiin sopivat loistavasti:
meloni
banaani
kesällä mansikat, persikat, aprikoosit jne
lisäksi:
1-3 sitruunaa
sokeria
Valmistus:
Pese hedelmät huolella, kuori ja poista siemenet tarvittaessa. Pilko pienehköiksi kuutioiksi - aloita sellaisista, kuten kiivi ja viinirypäle, jotka eivät tummu.
Jätä viimeiseksi banaani ja muut hedelmät, jotka mustuvat helposti.
Siirrä hedelmänpalat tarjoilukulhoon ja purista päälle 1-3 sitruunan mehu riippuen hedelmäsalaatin määrstä ja sitruunoiden koosta ja mehukkuudesta.
Ripottele päälle vielä reiluhkosti (joitakin ruokalusikallisia) sokeria ja sekoita huolella mutta varoen, ettet muusaa hedelmiä.
Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään väh. tunniksi.
Taas niiiin hyvä ohje, oikeaa retroruokaa tuokin. Meillä kyllä tehdään aina tavan takaa hedelmäsalaattia ja olemme sitä myös jälkkäriksi syöneet Italiassa Autogrilleillä. Tosi kiva ja raikas vaihtoehto juuri Autogrillillä jollekin makealle leivonnaiselle esimerkiksi :P
VastaaPoistaKivaa viikonloppua teillekin :)
Totta tosiaan ihana, pirtsakka ja raikas vaihtoehto tuhdimmalle makealle - niin kotona kuin vaikka Autogrillilläkin. :)
VastaaPoista