keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ylijäämäpasta hyötykäyttöön osa 1: spaghetti al forno (spaghettia uunissa)

Eilisessä postauksessa ehdinkin jo mainita, ettei ole ollenkaan huono asia, jos pastaa tuleekin keitettyä turhan reilusti, päin vastoin. :) Sitähän voi jopa tarkoituksellisesti keittää vaikka tupla-annoksen, jotta pääsee nautiskelemaan ihanista jämä-resepteistä. :D Itsellä oli tänään sellainen päivä, että jouduin turvautumaan tiiviiden aikataulujen vuoksi todella yksinkertaiseen ruuanlaittoon, ja olin ennakoinut sen jo eilen tekemällä spaghetti al pomodoroa tuplamäärän. Katso ohje täältä, laita tämän ohjeen lopputulos uunivuokaan, päälle mozzarellaa (tai muuta juustoa, esim. parmesaania tai sekä että) ja halutessasi basilikaa (niin saat kivan tricolore-pastan eli Italian lipun värit pastaan) ja paista uunissa 200 asteessa, kunnes juusto on ainakin sulanut mutta mielellään myös vähän väriä saanut - tämä takaa sen, että spaghetitkin alkavat jo olla paikka paikoin hieman croccanti eli ihanan rapeita. :)

Näin helposti tuli valmista, ja yleensä maistuu sekä lapsille että aikuisille tällainen spaghettivuoka. ;) Buon appetito!


 
 
P.S. Huomenna on myös vähän kiireinen päivä luvassa, mutta ruoka on jo valmiiksi mietittynä...tervetuloa takaisin vilkaisemaan, mitä silloin olen valmistanut! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti